Siirry pääsisältöön

Sijoitus tulevaisuuteen - Lapselle säästäminen


Tämä aihe on itselleni tällä hetkellä erittäin ajankohtainen ja olen pyöritellyt sitä mielessäni jo jonkin aikaa. Haluan tarjota omille lapsilleni hyvät lähtökohdat elämään, niinkuin varmasti kaikki muutkin. Koska olen itse erittäin kiinnostunut sijoittamisesta, tarkoittaa tämä sitä, että tahdon tarjota lapsilleni tulevaisuuden mahdollisuuksia myös sijoitusten kautta. Toivon tietenkin, että saan tartutettua saman innon tulevaisuudessa omiin lapsiini myös.

Martin Paasi kirjotti aikoinaan 8.3.2015 Nordnetin blogissa mielenkiintoisen bloggauksen aiheesta otsikolla: "Jokaisesta suomalaisesta tulisi miljönääri, jos lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin". Tämä bloggaus kannattaa lukea. Blogin otsikko on ehkä hieman raflaava ja sen takana onkin ajatus koronkorko ilmiöstä: Jokaisesta suomalaisesta todellakin voisi tulla miljonääri, jos laskelmat tehdään osakesijoitusten keskituotolla ja oletettu sijoitusaika on oletettu niinkin kauas, että lapsi pääse nykyiseen eläkeikään.

Paljon täytyy vettä virrata vantaanjoessa ennen kuin tänä vuonna syntyvä lapsi saavuttaa nykyisen eläkeiän. Tässä ajatuksessa kuinkin mielestäni tärkeimpänä seikkana on se, että mitä aiemmin aloittaa sitä pidempi aika suodaan koronkorko ilmiölle ja tätä kautta varallisuuden kasvulle.

Valitettavasti Nordnetiin ei voi avata tulevalle lapselle tiliä ennen kuin lapsi on saanut henkilötunnuksen. Jos tilin avaaminen olisi mahdollista jo aiemmin, tekisin niin heti.

Martin Paasi on kirjoittanut myös hyvän koosteen Nordnetin blogissa siitä, miten lapselle säästämisessä pääsee helposti vauhtiin: "Lapselle säästäminen käytännössä".

Myös Nordnetin omilla sivuilla on kattava johdatus aiheeseen:
Lue lisää ja aloita lapselle säästäminen
Nordnetistä löytyy kattavasti tietoa aiheesta ja tätä kautta pääset myös helposti avaamaan lapsellesi oman sijoitussalkun säästämistä varten.

Käytännössä itse en pääse vielä avaamaan tulevalle lapselleni sijoitussalkkua Nordnetissä. Kuitenkin, kun tämä aika koittaa, aion avata salkun heti. Lapsilisät tulen todennäköisesti sijoittamaan pienikuluisiin indeksirahastoihin, jotka eivät maksa vuosittaista osinkoa ulos. Tämä lähinnä siitä syystä, että sijoitushorisontin on tarkoitus olla todella pitkä ja näin vältytään vuosittaisilta veroseuraamuksilta. En tietenkään sulje pois suoria osakesijoituksia, joita tulen hyvin todennäköisesti tekemään myös myöhemmin lapsieni nimiin. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voihan olla myös, että kasvaessaan lastani ei kiinnosta sijoittaminen yhtään. Tullessaan täysi-ikäiseksi hän voi päättää ise mitä sijoitussalkulleen tekee. Toivon tietenkin, että tähän mennessä olen saanut opetettua oman taloudenhallinnan tärkeyden.

Nordnet tarjoaa helppoja vaihtoehtoja ETF-kuukausisäästämiseen:
Aloita ETF-kuukausisäästäminen

Lapselle säästäminen on sijoitus tulevaisuuteen. Tämän sijoituksen aion itse tehdä.

Aiheesta lisää: Sijoitus tulevaisuuteen - Lapselle säästäminen - Osa 2

Tämä kirjoitus ei sisällä suoria sijoitussuosituksia. Sen sijaan kirjoitus kannustaa jokaista sijoittamaan järkevästi, vastuullisesti ja tekemään omat sijoituspäätöksensä. Kaikkeen sijoittamiseen sisältyy riski sijoitetun pääoman menettämisestä, mikä tulee jokaisen itse kantaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Osingot - Sijoittajan palkkapäivä

Kevät on pörssiyhtiöiden yhtiökokousten aikaa. Yhtiökokouksessa päätetään monien muiden asioiden lisäksi edellisvuoden tuloksesta maksettavan osingon määrästä. Normaalisti tämä tapahtuu niin, että yhtiön hallitus tekee ehdotuksen edellisvuodelta jaettavasta osingosta yhtiökokoukselle ja yhtiökokous hyväksyy tämän. Sijoittajan näkökulmasta monien yhtiöiden kohdalla kevät on siis myös palkkapäivä. Suurin osa suomalaisista yhtiöistä maksaa osinkonsa kerran vuodessa ja siitä päätetään keväällä yhtiökokouksessa. Poikkeuksiakin tästä on, kuten esimerkiksi Wärtsilä siirtyi tänä vuonna maksamaan osinkonsa kahdessa erässä, joista toinen maksetaan keväällä ja toinen osa, josta päätetään myöhemmin syyskuussa, maksetaan syksyllä. Toinen esimerkki useammassa osassa osinkonsa maksajista on Verkkokauppa, joka maksaa osinkonsa tänä vuonna neljässä osassa, joista kustakin päätetään erikseen neljännesvuosittain. Ulkomailla osinkojen maksaminen useammassa kuin yhdessä osassa on paljon yleisempää ku...

Sijoittaminen - elämäntapa

"My lifestyle is to prosper" Olen jo kauan pyöritellyt mielessäni ajatusta omasta blogista, jonka aiheena olisi sijoittaminen, omaisuudenhallinta ja kaikki ilmiöt näihin (löysästikin) liittyen. Saan aika ajoin kysymyksiä sijoittamiseen liittyen eri ihmisiltä, ystäviltä sekä työkavereilta, joiden aiheet pyörivät yleensä sellaisten teemojen ympärillä, mitkä sopisivat hyvin myös blogi-postausten aiheiksi. Ajatuksissani on ollut, että olisi myös järkeenkäyvää käsitellä omassa mielessä pyöriviä teemoja näin blogin muodossa, jolloin voisin saada keskustelua aikaiseksi ajatusteni ympärille ja samalla selkeytettyä omia ajatuksiani sen hetken ajankuvasta. Maailma muuttuu koko ajan kiihtyvällä sykkeellä, joten minusta välillä olisi järkevää pysähtyä kirjaamaan joitain asioita talteen. Näistä kirjoituksista voi sitten myöhemmin aistia menneiden aikojen henkeä - sijoitusmarkkinat toistavat itseään sykleissä - ihmisen muisti on lyhyt. Blogin nimesin "My Kingdom" -nimiseksi....

Remedy - Listautumisanti - Maineikas pelistudio Nasdaq First North Finlandiin

Maineikas pelistudio Remedy Entertainment listautuu Nasdaq First North Finlandiin. Remedyn anti käynnistyi 17.5.2017 ja aion itse ottaa osaa antiin pikavoitot silmissä kiiluen. Annin riskitaso ei mielestäni ole hirveän korkea, koska kiinnostusta antia kohtaan löytyy, mikä näkyy kirjoittelua seuraamalla. Nykyiset omistajat eivät myöskään myy omistuksiaan annin yhteydessä, mikä mielestäni kertoo vahvasta uskosta yritykseen ja sen tulevaisuuteen. Nämä eväät, sekä yleisöannin melko pieni koko, antavat minusta hienon tilaisuuden, riskiin nähden, tehdä nopeat pikavoitot antiin osallistumalla. Inderesin analyysi Remedystä: https://www.inderes.fi/peliyhtio-pitkaan-salkkuun Listautumisannin tarkemmat tiedot löydät täältä: http://www.alexander.fi/remedy/#  Remedy - Yhtiön taustaa REMEDY ENTERTAINMENT OYJ on suomalainen peliyhtiö, joka kehittää toiminnantäyteisiä ja elokuvamaisia konsoli- ja tietokonepelejä, joita julkaisevat tunnetut kansainväliset kumppanit kuten Microsoft, Roc...