Siirry pääsisältöön

Sijoitus tulevaisuuteen - Lapselle säästäminen - Osa 2



Pitkästä aikaa ehdin kirjoittamaan uutta tekstiä blogiin. Paljon on taustalla ehtinyt tapahtua, mutta olen käyttänyt jäljelle jääneen vapaa-aikani priorisoiden, joten valitettavasti en ole ehtinyt päivittämään aktiivisesti blogiani. Ajattelin, että ensimmäiseksi voisin antaa päivityksen poikani Johanneksen sijoitussalkkuun. Kuten jo aiemmin kirjoitin postauksessani "Sijoitus tulevaisuuteen - Lapselle säästäminen", oli tarkoitukseni avata lapselleni sijoitussalkku Nordnetiin heti, kun se on mahdollista. Nyt tämä on tullut mahdolliseksi, koska poikani on syntynyt ja hänelle on saatu henkilötunnus.

Avasin sijoitussalkun Johannekselle heti, kun henkilötunnus lopulta saatiin. Valitettavasti Nordnet vaatii salkun avaamiseen lapselle hieman papereiden pyörittelyä. Esimerkiksi huoltajien täytyi toimittaa kopiot henkilöpapereista oikeiksi todistettuina paperilla. Miksihän tätä ei voinut tehdä esimerkiksi pankkitunnuksilla, joilla voi käytännössä nykyään vahvistaa kaiken muun?

Tällä hetkellä olen siirtänyt kaikki lapsilisät suoraan Johanneksen salkkuun. Lisäksi olen siirtänyt muutamia lahjarahoja, joita Johannes on saanut sukulaisilta. Oman lapsen salkun saa kätevästi linkitettyä vanhempien salkkuihin Nordnetissä, joten riittää että pystyy kirjautumaan omilla tunnuksilla, minkä jälkeen pääsee käsiksi myös lapsen salkkuun. Tästä suuri plussa Nordnetille, koska en jaksaisi muistaa useita tunnuksia Nordnetiin ja tietoturvan takia en tunnuksia mukanani kanna koskaan.

Johanneksen salkku näyttää tällä hetkellä seuraavalta:

ETF-sijoitukset:

BlackRock iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF
BlackRock iShares S&P 500 EUR Hedged UCITS ETF
Xtrackers EURO STOXX 50 UCITS ETF

Rahasto-sijoitukset:

Nordnet Superfonden Sverige
Nordnet Superrahasto Suomi


Sijoitusten valinnassa olen korostanut hajautusta ja verottomuutta. Jokainen sijoitus tällä hetkellä sijoittaa tuotot uudelleen, joten vuosittaisista osingoista ei tule tällä hetkellä verovaikutuksia. Johanneksen salkun arvo on tällä hetkellä 1051€, joten aivan mukavasti ollaan mielestäni päästy vauhtiin. Tulen jatkossa säätämään valitsemieni sijoitusten painotuksia ja mahdollisesti myös vaihtamaan salkun sisältöä. Tällä hetkellä kuukasisäästöt menevät kuitenkin automaattisesti yllämainittuihin, mikä on hyvin helppoa ja kätevää. Siirrän itse kuukausittain Johanneksen lapsilisät Nordnetiin, mutta ymmärtääkseni tämäkin olisi mahdollista automatisoida. En ole, ainakaan vielä, selvittänyt automaattista siirtoa, koska tuosta manuaalisesta toimenpiteestä ei mielestäni ole liikaa vaivaa.

Tulevaisuudessa, riippuen miten sijoitussäästötilille tulee lopulta käymään, aion mahdollisesti avata Johannekselle myös oman sijoitussäästötilin. Sijoitussäästötilin avulla voin tehdä Johannekselle myös suoria osakesijoituksia ilman vuosittaisi veroja osingoista. Tämä kuulostaa tällä hetkellä todella hyvältä, mutta aika kertoo millaiseksi sijoitussäästötilit lopulta muodostuvat.


Tämä kirjoitus ei sisällä suoria sijoitussuosituksia. Sen sijaan kirjoitus kannustaa jokaista sijoittamaan järkevästi, vastuullisesti ja tekemään omat sijoituspäätöksensä. Kaikkeen sijoittamiseen sisältyy riski sijoitetun pääoman menettämisestä, mikä tulee jokaisen itse kantaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sijoittajan kirjahylly - Vaurastu kuin Warren Buffett

Kirjan "Vaurastu kuin Warren Buffett" takakansi houkuttelee lukijaansa mukaan seuraavin sanoin: "Warren Buffett on kaikkien aikojen menestynein ja arvostetuin sijoittaja. Hänen kruununjalokivensä, sijoitusyhtiö Berkshire Hathaway, on kehittynyt pienestä teollisuuslaitoksesta maailman viidenneksi suurimmaksi yritykseksi, jonka osakekurssi on jo yli 200000 dollaria. Miksi ja miten Buffett on menestynyt näin käsittämättömän hyvin? Menestyksen takana ei ole osakepoiminnan mestarillinen hallitseminen, ei myöskään tunnuslukujen tutkiminen, vaan täysin erilainen ajattelutapa: Buffett on bisnessijoittaja. Hän ostaa hyväksi katsomaansa bisnestä talousennusteista välittämättä, eikä hän yritä suojautua hintojen heilunnalta, koska juuri heilunta tarjoaa erinomaisia tilaisuuksia ostaa erinomaisia bisneksiä. Vaurastu kuin Warren Buffett avaa uuden näkökulman osakesijoittamiseen; kyseessä on ensimmäinen bisnessijoittamisen opas. Bisnessijoittamisen resepti on yksinkertainen ja

Aktiivinen sijoitusrahasto ei kannata sijoittajalle - Rahastonhoitajalle se kannattaa suhdanteesta riippumatta

Aikoinaan, sijoitussalkkuni ollessa vielä kivijalkapankin puolella, tiedustelin erään käyntini yhteydessä mahdollisuutta sijoittaa pankin tarjonnan kautta passiiviseen indeksirahastoon. Tämä oli aikaa, kun passiivisia indeksirahastoja ei vielä ollut niin paljon tarjolla kuin nykyään. Yllätyksekseni sain vastaukseksi, että pankki ei tarjoa indeksisijoituksia kuin ainoastaan suurille asiakkailleen, mikä tarkoitti tässä tapauksessa yli sadantuhannen euron sijoitusta. Tämän lisäksi minulle myytiin samassa tilanteessa hyvin voimakkaasti pankin oman tarjonnan aktiivisesti hoidettuja rahastoja. Olin tuohon aikaan jo lukenut muutaman sijoituskirjan, joissa puhutiin indeksisijoittamisesta, ja osasinkin helposti ymmärtää miksi pankissa toimittiin näin. Yksinkertainen syy tähän tapahtumaan oli, että aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa pankki tienaa aina, mikä on tietenkin myös sen perimmäinen tarkoitus, kun taas passiivisissa indeksisijoituksissa tienaaminen jää sijoittajalle itselleen ja p

Tähtäin tulevaisuuteen - Kovaa ja kannattavaa kasvua

Tulevaisuuden osinkoaristokraatit rakennetaan tämän päivän kovalla ja kannattavalla kasvulla 8.4.2017 Kauppalehti listasi uutisessaan "Tässä pörssin kovimmat kasvuyhtiöt" Helsingin pörssin nopeimmat kasvajat ja pahimmat laskijat. Suurin osa Helsingin pörssin yhtiöistä ei ole viime aikoina keskittynyt kasvuun ja nopeiden sekä kannattavien kasvajien määrä ei olekaan kovin suuri. Kovin toteutunut kasvu viime aikoina on ollut Helsingin pörssin tulokkaalla Vincitillä, joka on yksi yhtiöistä, jonka kasvu on ollut kovaa ja samalla kannattavaa. Julkaisin aiemmin julkaisussani "Salaisuuksia, salaisuuksia ja osakesalkkuni" osakesalkkuni sen hetkisen sisällön. Salkkuni sisältö ei ole siitä paljoakaan muuttunut. Lisäksi kirjoitin julkaisussani "Osingot - Sijoittajan palkkapäivä" , että jaottelen karkeasti salkkuni yhtiöistä osan tämän hetken kasvuun panostaviksi tulevaisuuden osingonmaksajiksi. Näitä yhtiöitä salkussani olivat, ja ovat edelleen, mielestäni Ver