Siirry pääsisältöön

Sijoittaminen - elämäntapa

"My lifestyle is to prosper"

Olen jo kauan pyöritellyt mielessäni ajatusta omasta blogista, jonka aiheena olisi sijoittaminen, omaisuudenhallinta ja kaikki ilmiöt näihin (löysästikin) liittyen. Saan aika ajoin kysymyksiä sijoittamiseen liittyen eri ihmisiltä, ystäviltä sekä työkavereilta, joiden aiheet pyörivät yleensä sellaisten teemojen ympärillä, mitkä sopisivat hyvin myös blogi-postausten aiheiksi. Ajatuksissani on ollut, että olisi myös järkeenkäyvää käsitellä omassa mielessä pyöriviä teemoja näin blogin muodossa, jolloin voisin saada keskustelua aikaiseksi ajatusteni ympärille ja samalla selkeytettyä omia ajatuksiani sen hetken ajankuvasta. Maailma muuttuu koko ajan kiihtyvällä sykkeellä, joten minusta välillä olisi järkevää pysähtyä kirjaamaan joitain asioita talteen. Näistä kirjoituksista voi sitten myöhemmin aistia menneiden aikojen henkeä - sijoitusmarkkinat toistavat itseään sykleissä - ihmisen muisti on lyhyt.

Blogin nimesin "My Kingdom" -nimiseksi. Nimen on tarkoitus kertoa lukijalle siitä, että täällä pyöritään vahvasti minun pelikentälläni ja minua kiinnostavien aiheiden ympärillä. Ei kannata siis ihmetellä, eikä pahoittaa mieltään, jos jokin postaukseni käsittelee yht'äkkiä Cheekin sijoittamista tai jotain muuta yhtä omituista aihetta. Cheekiä käytin esimerkkinä, koska minulla on tällä hetkellä lukuvuorossa Cheekin Musta lammas - elämänkerta ja ajatuksissani on kirjoittaa myöhemmin postaus aiheeseen liittyen - kaikesta lukemastaan voi oppia jotain - kaikki asiat voi johtaa sijoitusfilosofioihin.Oman sijoitusfilosofiani yksi kulmakivistä on, että minä teen aina lopulta omat päätökseni, enkä sijoita omaisuuttani sellaisiin asioihin tai paikkoihin, jotka eivät minua kiinnosta. Haluan saada sijoituksistani muutakin kuin tuottoa rahana. Tuottoa voi ajatella hyvin laajana rintamana positiivisia tapahtua omassa elämässä. Esimerkiksi vuosittaisten yhtiökokousten tarjoulut tuntuvat olevan suurta tuottoa joillekin sijoittajille.

Toivottavasti jatkossa saan palautetta ja keskustelua aikaan kirjoituksillani, mutta se ei tule koskaan muuttamaan sitä tosiasiaa, että "I am the king and this is my kingdom" -uhoa, ette voi välttää lukiessanne tätä blogia. Purin riisumaan parhaani mukaan kirjoituksistani pois kaikki perisuomalaiset ominaisuudet liittyen rahaan ja vaurastumiseen. Sanon sen suoraan: Minä haluan olla mielummin rikas, kuin köyhä. Rikkauttani en mittaa pelkästään pankkitilin saldolla tai omaisuuteni arvolla.

Lopuksi voisin vielä listata asioita, jotka nyt ovat mielenpäällä ja sopivat aloitukseen. Asioita, joista pyrin myöhemmin kirjoittamaan aihetta käsittelevät postaukset:

Elämäntapa
Sijoittaminen elämäntapana

Koronkorko
“The most powerful force in the universe is compound interest” – Albert Einstein
Kun ymmärtää koron korko ilmiön, on jo hyvässä vauhdissa kohti ymmärrystä siitä, mistä sijoittamisessa ja vaurastumisessa on perimmillään kyse - Aika

Sijoitusfilosofia
Kaikelle tekemisellä täytyy olla jokin peruste

Vaurastuminen - Vaurastumisen paradoksi
Miksi se, että jollain on enemmän kuin toisella, on paha asia

Elämä on sijoitus, joka on nollasummapeliä
"Time takes it all, whether you want it or not." - Stephen King

Sijoittamisen ja oman omaisuudenhallinnan taidot
Olisiko sittenkin ollut niin, että uskonnon sijaan, tästä aiheesta olisi ollut koulussa enemmän hyötyä

Yleisen sijoitustietämyksen taso
Haluan kirjoittaa tästä aiheesta, koska kuulen hyvin usein todella käsittämättömiä mielipiteitä ja luuloja liittyen sijoittamiseen ja vaurastumiseen

Lukeminen - Avain pakoon
Lukutaito on se lahja, jonka avulla jokaisella meillä on mahdollisuus päästä jonnekin, mihin muuten emme pääsisi - Tieto on ase monessa asiassa, myös sijoittamisessa

Sijoituskirjallisuus - Mielestäni hyviä teoksia aihepiiristä
Hyviä sijoituskirjoja on maailma pullollaan. Haluan kirjoittaa tähän sellaisista kirjoista, joita mielestäni jokaisen suomalaisen olisi syytä harkita - Päätös jääköön lukijalle

Mitä sijoitushistorian menestyneimmät sijoitusgurut ostaisivat tänään? Jukka Oksaharju ja Karo Hämäläinen ovat kirjoittaneet yhdessä sijoituskirjan nimeltä Sijoita kuin guru

Seuraavassa kuvassa esiteltynä pyhässä yksinkertaisuudessaan Albert Einsteinin maailman kahdeksanneksi ihmeeksi kutsuma koronkorko kaavamuodossa:

Kommentit

  1. Oletko sijoittanut yhtään Bitcoiniin tai muihin kryptovaluuttoihin? Voitko tehdä blogi merkintää miten se on sujunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdiskelin tätä asiaa vajaa vuosi sitten blogissani: http://kuningaskunta.blogspot.fi/2017/03/bitcoin-sijoittaisinko-bittirahaan.html.

      Tällä hetkellä en ole sijoittanut kryptovaluuttoihin. Sen sijaan olen mielenkiinnolla seurannut sivusta kryptovaluuttahypen ympärillä käytävää keskustelua mm. Facebookin sijoituskerhon kryptovaluutta-ryhmässä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Osingot - Sijoittajan palkkapäivä

Kevät on pörssiyhtiöiden yhtiökokousten aikaa. Yhtiökokouksessa päätetään monien muiden asioiden lisäksi edellisvuoden tuloksesta maksettavan osingon määrästä. Normaalisti tämä tapahtuu niin, että yhtiön hallitus tekee ehdotuksen edellisvuodelta jaettavasta osingosta yhtiökokoukselle ja yhtiökokous hyväksyy tämän. Sijoittajan näkökulmasta monien yhtiöiden kohdalla kevät on siis myös palkkapäivä. Suurin osa suomalaisista yhtiöistä maksaa osinkonsa kerran vuodessa ja siitä päätetään keväällä yhtiökokouksessa. Poikkeuksiakin tästä on, kuten esimerkiksi Wärtsilä siirtyi tänä vuonna maksamaan osinkonsa kahdessa erässä, joista toinen maksetaan keväällä ja toinen osa, josta päätetään myöhemmin syyskuussa, maksetaan syksyllä. Toinen esimerkki useammassa osassa osinkonsa maksajista on Verkkokauppa, joka maksaa osinkonsa tänä vuonna neljässä osassa, joista kustakin päätetään erikseen neljännesvuosittain. Ulkomailla osinkojen maksaminen useammassa kuin yhdessä osassa on paljon yleisempää ku...

Keväistä salkunhuoltoa - Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain karvasta, jotain makeaa

Kevään Q1 tuloskausi on potkaistu jo todenteolla käyntiin ja samalla olen säätänyt hieman salkkuni sisältöä ajatellen tulevia panostuksia seuraavassa dipissä. Mitään suuria muutoksia en ole lähtenyt tekemään, koska en mielelläni käy kauppaa turhaan, vaan noudatan ennemminkin osta ja pidä tapaa sijoituksissani. Jos kerran olen saanut perusteltua itselleni jonkin oston, miksi ihmeessä haluaisin sitä lähteä myymään, kun kerran kaikkien ostojen pitäisi perustua pitkäaikaiseen odotusarvoon yhtiön hyvistä ja jatkuvista tuotoista. Tähän mennessä tulleista Q1 tuloksista on pakko mainita Verkkokauppa.com osavuositulos, johon olen erittäin tyytyväinen. 20% liikevaihdon kasvua, joka on saatu aikaan kannattavasti. Lisäksi odotetun mukainen kvartaaliosinko sekä lisäosinko tulossa toukokuun alussa. Osarin yhteydessä Verkkokauppa.com kertoi myös uudesta tuotealueesta, joka tulee olemaan valaisimet. Valaisin tuotealueen lisäksi yhtiö aikoo lanseerata tänä vuonna vielä toisen uuden tuotealueen, jos...