Siirry pääsisältöön

Minustako sijoittaja - Helposti sijoittamisen alkuun



Kansankapitalismiin kuuluu, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja mahdollisuus sijoittaa rahansa esimerkiksi pörssiosakkeisiin. Kaikilla ei ole kuitenkaan halua eikä aikaa nähdä sitä vaivaa, mitä suora osakesijoittaminen vaatii. Jos ei halua nähdä vaivaa eikä käyttää aikaa suoriin osakesijoituksiin, käytännössä helppo vaihtoehto on rahastoihin sijoittaminen. Rahastoihin sijoittamisessa on kuitenkin ongelmana, että perinteisten pankkien tarjoamissa aktiivisissa rahastoissa on niin suuret kulut, että niihin sijoittaminen ei ole koskaan järkevää. Kulut ovat sijoittajalle myrkkyä aina. Tähän ongelmaan on tarjolla monia hyviä ratkaisuja, joista käsittelen seuraavassa muutamaa Nordnet.fi -palvelun tarjoamaa helppoa vaihtoehtoa.

Nordnet tarjoaa asiakkailleen, vaihtoehdoksi suorille osakesijoituksille, kuluttomia rahastoja, joita he kutsuvat osuvasti superrahastoiksi. Nämä rahastot ovat superrahastoja, koska niiden ostaminen, omistaminen, myyminen tai mikään muukaan niissä ei maksa mitään ylimääräistä. Tämä takoittaa siis käytännössä sitä, että asiakas ei joudu maksamaan mitään ylimääräisiä kuluja näissä rajastoissa, vaan kaikki sijoitettu raha menee itse rahasto-osuuksiin ja ajanmyötä kasvattaa sijoittajan vaurautta koronkorko -efektin kautta.

20090109 stock index-01

Nordnetin superrahastoihin pääset tutustumaan tarkemmin seuraavasta linkistä:

Sijoita Nordnetin superrahastoon! Nordnet Superrahasto Suomi on markkinoiden ensimmäinen, aivan uusi ja täysin kuluton indeksirahasto. Rahasto seuraa OMXH25-indeksiä, eli Helsingin pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen kehitystä. • merkintä- ja lunastuspalkkio 0 € • hallinnointipalkkio 0 € • säilytys 0 €

Suomeen sijoittavan superrahaston lisäksi Nordnetilla on tajolla myös Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan sijoittavat superrahastot. Euroilla kauppaa käyvältä suomalaiselta muiden kuin suomalaisen superrahaston ostamisesta menee kuitenkin valuutanvaihtokulut, joten muiden maiden superrahastoihin sijoittaminen ei ole aivan täysin ilmaista, joskin erittäin edullista.

Suomen superrahasto:
Suomen superrahasto sijoittaa OMXH25 -vertailuindeksin mukaisesti osakkeisiin, jotka sisältyvät Helsingin pörssin OMXH25 -indeksiin, ja pyrkii seuraamaan näiden kehitystä. OMXH25 indeksiin kuuluvat seuraavat yhtiöt: OMXH25

Ruotsin superrahasto:
Ruotsin superrahasto sijoittaa OMXSBGI -vertailuindeksin mukaisesti osakkeisiin, jotka sisältyvät Tukholman pörssin OMXSBGI -indeksiin, ja pyrkii seuraamaan näiden kehitystä. OMXSBGI -indeksiin kuuluvat seuraavat yhtiöt: OMXSBGI

Norjan superrahasto:
Norjan superrahasto sijoittaa OBX -vertailuindeksin mukaisesti osakkeisiin, jotka sisältyvät Oslon pörssin OBX -indeksiin, ja pyrkii seuraamaan näiden kehitystä. OBX -indeksiin kuuluvat seuraavat yhtiöt: OBX

Tanskan superrahasto:
Tanskan superrahasto sijoittaa OMXC20CAP -vertailuindeksin mukaisesti osakkeisiin, jotka sisältyvät Kööpenhaminan pörssin OMXH25 -indeksiin, ja pyrkii seuraamaan näiden kehitystä. OMXC20CAP -indeksiin kuuluvat seuraavat yhtiöt: OMXC20CAP

Käytännössä merkitsemällä kaikkia superrahastoja, sijoittaja saa hyvän hajautetun salkun pohjoismaihin todella edullisesti. Myös merkitsemällä esimerkiksi pelkästään Suomen OMXH25 -indeksin mukaisesti sijoittavaan superrahastoon, saa rahoilleen jo hajautuksen 25 eri yhtiöön Suomessa. Yksikään rahastoista ei maksa suoria osinkoja, vaan sijoittaa ne edelleen rahastoon, jolloin sijoittaja säästyy maksamasta jokavuotisista osingoista osinkoveroa. Verot maksetaan vasta, kun rahasto-osuuksia lunastetaan ja jos luovutusvoittoa syntyy.

Nordnetin superrahastoihin pääsee sijoittamaan esimerkiksi tekemällä rahastosäästösopimuksen Nordnetin verkkopalvelussa. Myös suorien kertamerkintöjen tekeminen rahastoihin on mahdollista.

Nordnetin asiakkuuden avaaminen helppoa ja yksinkertaista. Nordnetin asiakkaaksi pääset rekisteröitymään vaivattomasti verkkopankkitunnustesi avulle seuraavasta linkistä Nordnetin palvelussa:
Avaa asiakkuus verkkopankkitunnuksilla

Asiakkuuden avaamisen jälkeen pystyt tekemään muun muassa merkintöjä tai säästösopimuksen superrahastoihin tai vaikka suoria osakesijoituksia, jos rahastot eivät kiinnosta. Myös esimerkiksi sijoittaminen useisiin ETF:iin (Exchange-Traded Fund) on mahdollista Nordnetissä. ETF:stä tulen kirjoittamaan tarkemmin myöhemmin erillisessä postauksessa, koska ETF on niin kiinnostava sijoitusmuoto, että se ansaitsee hieman tarkemman käsittelyn.

Tämä kirjoitus ei sisällä suoria sijoitussuosituksia. Sen sijaan kirjoitus kannustaa jokaista sijoittamaan järkevästi, vastuullisesti ja tekemään omat sijoituspäätöksensä. Kaikkeen sijoittamiseen sisältyy riski sijoitetun pääoman menettämisestä, mikä tulee jokaisen itse kantaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fondia - Listautumisanti - Lakialan yhtiö Nasdaq First North Finlandiin

Fondian listautumisanti alkoi 20.3.2017.

Lainattu Arvopaperin kirjoituksesta:
Helsingin pörssin First North -markkinalle listautuva lakitalo Fondia julkisti 16.3.2017 listautumisantinsa ehdot. Yhtiö laskee liikkeeseen enintään 390 000 uutta osaketta, minkä lisäksi yhtiön suuromistajat Marianne Saarikko Janson ja Mårten Jansson myyvät yhteensä 261 000 osaketta. Tarjolla on näin ollen 651 000 osaketta. Osakkeet jakautuvat alustavasti siten, että instituutioannissa on tarjolla enintään 386 000 osaketta, yleisöannissa 190 000 osaketta ja henkilöstöannissa 75 000 osaketta. Instituutio- ja yleisöannissa merkintähinta on 7,65 euroa per osake ja henkilöstöannissa 6,90 euroa. Annissa on siten tarjolla osakkeita noin 4,9 miljoonan euron arvosta. Henkilöstöanti ylimerkitään erittäin todennäköisesti ja instituutioanti vielä todennäköisemmin. Taalerin Mikro Markka -rahasto sekä Erkki Myllärniemen Umo Capital ovat sitoutuneet merkisemään yhteensä vähintään 270 000 osaketta eli noin 70 prosenttia in…

Bitcoin - Sijoittaisinko bittirahaan?

Mikä on Bitcoin - Miten sijoittaa bittirahaan - Onko siinä mitään järkeä


Bitcoin nousee nykyään aika-ajoin sijoituskeskusteluun ja uutisoinnin aiheeksi. Yleensä silloin, kun tämän bittirahan arvo joko nousee tai laskee hurjia päiväprosentteja, joku uutismedia tarttuu Bitcoiniin ja nostaa sen uutiseksi. Näitä päiväpyrähdyksiä suuntaan taikka toiseen tuntuu tapahtuvan aina silloin tällöin ja esimerkiksi Kauppalehti uutisoi tästä viimeksi toissa viikolla 3.3.2017 räväkällä otsikolla: "Bitcoin jälleen uusiin ennätyslukemiin: Jo kultaa kalliimpaa" Bitcoinin arvon ollessa hetkellisesti 1284 dollaria, kun samaan aikaan kullan unssihinta liikkui 1232 dollarissa. Erityisen mielenkiintoista tässä on se, että Bitcoinin arvo oli vielä vuosi sitten hetkellisesti 400 dollarissa, kun valuuttaan kohdistui epäilyksiä petosskandaaleista johtuen.

Näistä syistä päätin myös itse tarttua aiheeseen ja hieman avata mystiikan verhoa tämän bittivaluutan ympäriltä. Voisiko Bitcoinista olla sijoituskoh…

Salaisuuksia, salaisuuksia ja osakesalkkuni

Sijoittaminen ja raha-asiat yleensäkin ovat salamyhkäistä puuhaa, mistä ei yleensä liiemmin hiiskuta... ainakin tältä tuntuu nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Muurit murtuvat kuitenkin pala kerrallaan, joten ajattelin itse aloittaa niiden murtamisen omalta osaltani ja valottaa tämän hetkisen osakesalkkuni sisältöä.

Osakesalkkuuni kuuluvat tällä hetkellä sijoitukset seuraaviin arvopapereihin:


Sen verran lisättäköön, että olen viime aikoina myynyt salkustani muun muassa Fortumin ja H&M:n osakkeet kokonaan pois. Kuvankaappaus on otettu suoraan maailman parhaan sijoittajanpankin salkkuni yleisnäkymästä. Alla olevasta linkistä sinäkin voit aloittaa sijoittamisen ja avata oman salkkusi Nordnetiin.

Nordnet.fi: Sijoittamisen ei tarvitse olla tylsää - avaa tili jo tänään ilmaiseksi

Osakesijoitusten lisäksi minulla on sijoitusportfoliossani tällä hetkellä yksi asuntosijoitus rivitalokaksiossa, mistä kirjoitin aikaisemmassa postauksessani. Aikaisempaa postaukseeni asuntosijoittamisest…